Neuvola nro. 2

Eilen siis aamulla mentiin mieheni kanssa sinne kovasti odottamaani neuvolaan. Alkuun mittailtiin verenpaineet, jotka vastasivatkin lähes samoja kuin edeliselläkin kerralla. Ja sitten paino... Itselläni kun on ollut hirmu turvonnut olo nyt parin viikon ajan niin olin aivan varma että paino olisi noussut liikaakin. Omaa elopainoahan minulla on jo valmiiksi hiukankin liikaa. Neuvola vaa'alle hypättyäni jäin itsekkin tuijottamaan vaakaa epäuskoisena. Minulta on kuluneen kuuden viikon aikana tippunut paino -1,5kg! Hirmu hyvä asia kyllä. Mietin vaan että kuinka tuo on edes päässyt tippumaan kun alkuunhan jouduin syömään lähes koko ajan koska muuten pahaolo meinasi yllättää.
Kaikkien virtsa- ja verikokeiden tulokset olivat normaalit. On varmaan ensimmäinen kerta elämässäni kun kaikki oli näin mallillaan ja mistään ei tullut huonoa tulosta! Raskaus kai saa ihmeitä aikaan!

"Kuunneltaisiinko seuraavaksi sydänäänet?" terveydenhoitajaksi tähtäävä opiskelija kysyi. Tätähän olin koko neuvolalta odottanut enemmän kuin mitään ja samaan aikaan pelännyt kuollakseni että mitä jos siellä ei kuulukkaan mitään. Kauhun ja ilon sekaisena menin makaamaan siihen pöydälle ja opiskelija truuttasi kylmää geeliä siihen "kapulaan" ja iski sen mahan päälle (vai pitäisiköhän asia ennemminkin ilmaista että taidettiin olla melkein alapään puolella enemmän.) Varmaan viisi minuuttia opiskelija pyöritteli ja paineli laitteella mahaani ja mitään ei kuulunut. Tunsin jo kuinka kyyneleet meinasivat tulla silmänkulmiin, koska pelkäsin niin paljon että noin käy, Juuri kun olin luopumassa toivosta koko raskauden suhteen alkoin pienen pieni jumputus kuulua. Helpotus sai silmät hieman kostumaan. Siellä se pieni sydän sykki 145 kertaa minuutissa. Ne pienetkin äänet saivat aikaan hirmuisen rakkauden tunteen!

Neuvolasta autoon päästyämme Juha kysyi minulta "kerkesitkö jo säikähtää kun mitään ei aluksi kuulunut?". TODELLAKIN! Kyllä Juha minut tuntee sen verran hyvin jo että tietää koska olotilani menee paniikin puolelle.
Noh, nyt alkaakin pitkä odotus jakso, koska marraskuun aikana ei ole mitään käyntejä missään raskauteen liittyen. Seuraavan kerran meillä on lääkärin ultra 1.12. ja rakenne ultra 18.12. Neuvolaan mennään seuraavan kerran vasta ensivuoden puolella eli 7.1,2015.

...Odottavan aika on pitkä...

rv 13+6

Meillä siis oli se sokerirasitustesti viime viikon tiistaina. Äitini lähti mukaan sairaalalle seurakseni, koska ajattelin että hänestä on sentään minulle seuraa sen kuluvan kahden tunnin aikana, koska sairaalalta ei siis saanut poistua koko sinä aikana. Ensin otettiin lähtöarvo verikoe, jonka jälkeen piti juoda 250ml ylimakeaa vadelman makuista litkua. Sitten vain istuttiin ja odoteltiin ensimmäinen tunti. Sain itselleni sellaisen kellon joka piippasi sitten tunnin kuluttua. Sitten mentiin ottamaan uusi verikoe. Ja taas odoteltiin tunti. Kolmatta verikoetta ottaessa suonestani ei sitten päättänytkään tulla verta, joten joutuivat pistämään toiseenkin taipeeseen kertaalleen. Muistoksi reissusta sain mojovan mustelman kyynertaipeeseeni pistoksista johtuen.

Jotenkin olin aivan varma että sokerirasitus arvoissani on jotain häikkää, koska olenhan aina ollut tälläinen "herkkuperse" eli kyllä maistuu vähän liikaakin kaikki hyvä. Soitin sitten vasta seuraavana päivänä tuloksia, koska en enää samana päivänä jaksanut käydä niitä kyselemään. Lähtöarvoni taisi olla jotain 4,3 mmol/l ja seuraava arvo muistaakeni jotakin 6,0 mmol/l, joka siis lääkärin mukaan on ihan normaali hyvä arvo. Itsehän en noista arvoista tiennyt mitään ennen kuin lääkäri hieman selosti minulle. Hyvä uutinen siis on että sokeriarvot on normaalit ja huono uutinen sitten onkin että koska tulokseni oli normaali joudun menemään uuteen sokerirasituskokeeseen rv 24-28 välillä.

Huomenna sitten olisikin kauan odotettu neuvola, jossa saadaan kuulla pienen sydänäänet. Toivottavasti. Olen taas jokseenkin epävarma koko raskaudesta. Vaikka viikkoja tällä hetkellä onkin jo 13+6, niin en tiedä kyllä koska tähän raskauteen osaisi alkaa luottamaan. Olisi niin kauhean kiva ruveta hyvissä ajoin ostelemaan kaikkia tarvikkeita tulokasta varten, jotta saisi hieman jaettua rahallisesti fiksuihin eriin noita hankintoja. Mutta ääni pään sisällä kehottaa vielä malttamaan mieleni. Olen miettinyt että jos vaikka rakenneultran jälkeen uskaltaisi sitten ruveta ostamaan kaikkia isompia hankintoja kuten vaunut, turvakaukalo, pinnasänky jne...

Oma oloni on ollut edelleenkin suhteellisen normaali, mutta väsynyt. Alavatsa taitaa olla hieman pyöristynyt tai ainakin turvoksissa. Alavatsaa on muutamaan otteeseen kiristänyt kipeästikkin, mutta kuulemma ihan normaaleja kasvukipuja. Rinnat on kyllä aika varmasti kasvaneet hiukan koska normaalisti käyttämäni urheilurintaliivit tuntuvat jokseenkin ahtailta. Itse on todella vaikea huomata muutoksia, varsinkaan näin "pieniä". Eniten kaipaisin kohtalotovereita jakamaan kanssani raskausaikaa. Toisia joilta saisi tukea ja vastauksia mieltä painaviin tuntemuksiin, kysymyksiin ja kehon muutoksiin.

Laiskaksi heittäytynyt bloggaaja!

Ei ole nyt oikein tuntunut jäävän aikaa kirjoittamiselle vai pitäisikö sanoa että silloin kun on ollut aikaa niin en vain yksinkertaisesti ole jaksanut kirjoittaa mitään! Väsymystä on ollut jonkin verran ilmassa.

Eli palataanpa alkuun. Meillä siis tosiaan oli se np-ultra silloin 10.10. Meinasin aamulla kuolla jännitykseen, koska olin aivan varma ettei siellä tälläkään kertaa ole minkäänlaista elämää. Itkuksihan se homma sitten muuttui, mutta onneksi onnenkyyneliksi! Kätilö kertoi minulle vahvan sykkeen näkyvän, kaikkien raajojen olevan paikoillaan ja niskaturvotuskin oli vain 0,88mm eli kuulemma ihan normaali. Meidän pieni "toukka" oli saanut pituutta jo 49,8mm. Vastasi neljää päivää suurempaa kuin piti olla, mutta laskettua-aikaa ei lähdetty sen perustella muuttamaan eli laskettuaika on edelleen 30.4.2015.

Meidän "toukka" rv 11+1 (vastasi viikkoja 11+5)

Ultran jälkeen olen nyt kertonut mummolleni uutiset, joka toivoi että tällä kertaa kaikki menisi niin kuin pitääkin. Mummo alkoi jo suunnittelemaan että pitää villapukua käydä pienelle neulomaan ja jos hän vain jaksaa niin voisi kuulemma tehdä meille oman kehdon! Käskin mummoa kumminkin ottamaan rauhallisesti ja tekemään vain sen minkä jaksaa. Mummolla on näes verenpaineet heitelleet hiukan.


Tällä hetkellä odotan kovasti seuraavaa neuvolaa, joka on 30.10. koska siellä saadaan kuulemma kuulla ensimmäistä kertaa pienen sydänäänet! Raskauteni on ilmeisesti sujunut hyvin, koska ei minulla ole ollut juuri lainkaan pahaa oloakaan ja muutenkin olo vähän turhankin normaali. Riskiviikotkin pitäisi olla jo takana päin. Tänään siis rv 12+2. Jotenkin silti en uskalla vielä innostua asiasta hirveesti, koska olen kuullut niin paljon juttuja joissa on kuollut pieni kohtuun jopa viikoilla 36+! Meillä on seuraava ultra vasta 18.12. joten olen miettinyt että pitäisikö minun varata nyt ultraa yksityiseltä vaikka tuohon marraskuun puoleen väliin suunnilleen. Toisihan se taas ainakin hetkeksi pientä mielenrauhaa. Ehkä sitä uskaltaisi sitten jo ruveta ostamaan joitakin tavaroita pienelle tulokkaalle. Itselleni kävin tuossa noin viikko sitten ostamassa parit äitiyshousut, koska pelkään joku aamu herääväni niin ettei yhdetkään omat housut mahdukkaan enää jalkaan.
Ainiin, minulla on nyt tulevana tiistaina se sokerirasitus testi. Toivottavasti kaikki olisi silläkin saralla ihan hyvin.

Tänään rakas ystäväni tulee Oulusta tänne asti viettämään syyslomaa! Häntä on ollutkin jo ihan kamala ikävä! Huomenna minulla on vielä aamuvuoro, niin sen jälkeen onneksi pääsen rutistamaan ystäväni ihan ruttuun! Enkä taidakaan laskea enää ystävästäni irti ollenkaan! ;)

Koitan nyt muistaa/jaksaa taas kirjoitella tänne hieman ahkerampaa!

Pitkästä aikaa.

Noniin, tässähän on aikaa hieman kerennyt vierähtämään viime kirjoituksesta kaiken maailman ohjelman vuoksi. Ensin täällä oli minun serkkuni pääkaupunki seudulta ja sitten heti perään eräs tuttavani tuli meille ensimmäistä kertaa kyläilemään -hänkin pidemmän matkan päästä.

Meillähän oli Juhan kanssa se ensimmäinen neuvola silloin viime maanantaina ja saatiin sieltä hirmu paljon taas lippusia ja lappusia täytettäväksi ja luettavaksi. Minusta neuvola käynti tuntui jokseenkin turhalta koska olimme jo edellisen raskauden aikana käyneet ensimmäisessä neuvolassa niin tiesin ettei siellä varmistu minulle kumminkaa se asia että onko kaikki pikku toukalla hyvin. Olen ollut todella epäluuloinen koko raskauden ajan. Pelkään hirveästi että kun me mennään sinne np-ultraan 10.10. niin sieltä kohdusta löytyykin taas vain kuollut alkio joka ei vastaa edes viikkoja.
Tällä hetkellä raskausviikkoja pitäisi olla 9+2. Inhottaa kun ainoat oireeni ovat nännien arkuus ja väsynyt olotila. Ja valkovuotoa tuntuu tulevan niin paljon että välillä töissäkin pitää käydä vessassa tarkistamassa että onhan edelleen kyse valkovuodosta eikä vaan menkat ole alkaneet. Toivoisin mieluummin että olisi sitten vaikka kunnolla pahaolo niin tietäisi varmasti kaiken olevan ok.

Työkaverini koitti myydä jo minulle rattaita ja toinen liivinsuojia jo valmiiksi kun niitä kumminkin tarvitsee. Tokaisin molemmille vain että meille ei osteta yhtään mitään vielä pitkään aikaan. En vain uskalla luottaa siihen että kaikki olisi tällä kerralla hyvin. Vasta seuraavan ultran jälkeen pystyn kai edes hiukan ottamaan rennommin. Vai pystynkö?

Varhaisultra 6+4

Eilen meillä oli se varhaisultra. Menin sinne aivan hirveässä paniikissa ja ajatellen kaikkein pahinta. Juha koitti minulle monta kertaa sanoa että älä nyt maalaile piruja seinille ennenaikaisesti. Mutta oli jotenkin vaikea odottaa mitään positiivista kun silloin viime kerralla kun olin raskaana niin sain juurikin ultrassa tietää että raskaus oli päättynyt keskeytyneeseen keskenmenoon.

"Toukka" 6+4 / 6+5

Tällä kertaa kumminkin sain hyviä uutisia. Meidän pienellä "toukalla" sykki siellä pienen pieni sydän! Ja vastasi kuulema viikkoja hyvin. Voi että miten ihanaa <3 En olisi ikinä uskonut miten hyvältä tuo voikaan tuntua. Vaikkakaan eihän vieläkään mikään ole varmaa. Vielä pitäisi sellaiset vajaa kuusi viikkoa jaksaa odotella kaikessa rauhassa ja pienessä pelossa. Mutta se pieni sydämen syke antoi voimia jaksaa taas hiukan eteenpäin. Koitin lääkäriltä udella olisiko minun mahdollista päästä uuteen ultraan vielä ennen np-ultraa, mutta kuulemma ei ole. Saanhan minä tietysti yksityiselle mennä jos tahdon mutta se on tietääkseni suhteellisen kallista touhua...

Nyt saa sellaset pari viikkoa odotella ennen neuvolaa. Kuinkakohan jaksan odottaa niin pitkän ajan?

Liian varhain(ko)?

Pahoja tapoja minulla on paljonkin. Yksi niistä monista on se että minun on pakko päästä lukemaan kaikkea mahdollista mieltäni kalvavaa asiaa internetin ihmeellisestä maailmasta. Ja tällä kertaa se mieltäni kalvava on kaikki mikä vähänkin liittyy raskauteen ja sen kehitykseen. Muutenhan siinä ei olisikaan mitään pahaa, mutta lähes joka kerta onnistun löytämään sieltä jotain sellasta mikä saa minut kauhistelemaan kaikkea raskauteen liittyvää tai liittymätöntä uhkaa, vaaraa tai oiretta.

Olen koko ajan ollut todella innoissani siitä että se varhaisultra on jo maanantaina. Ei tarvitse odottaa enää mitään ikuisuutta. MUTTA NYT... Eksyin lukemaan netistä kaikkien vanhoja kirjoituksia varhaisultrasta viikoilta 6+4 ja huomasin että monella ei ollut vielä tuossa vaiheessa edes näkynyt sydämmen sykettä! Voiko se olla ettei sykettä näykkään vielä? Siitäkös se pelko sitten alkaakin jos sykettä ei näy, koska pelkään ettei siellä sitten olekkaan eloa, vaikka se olisikin vain liian varhaisen ultran syytä. Sen jälkeen vaikka saisinkin uuden ultran niin joudun siihen uuteen ultraan asti ajattelemaan pääni sisällä sitä että alkaako se pieni sydän edes sykkimään sinä aikana ollenkaan vai onko vatsassani taas vain kuollut alkio. Osaisiko kukaan kertoa omia kokemuksiaan minulle että missä vaiheessa teillä on syke näkynyt varhaisultrassa ja onko edes mahdollista että se vielä silloin maanantaina edes näkyy?

rv 6+0

Puolessa välissä ensimmäistä kolmannesta ja vielä toinen mokoma jälellä tätä kamalaa pelkotilaa. Kauheesti toivon että ne kuusi viikkoa menisi todella nopeasti, että saisi edes jotain hieman varmempaa. Vaikka eihän se välttämättä silloinkaan ole vielä täysin varmaa että lapsi syntyy terveenä ja ennen kaikkea elossa.
Toivottavasti se maanantainen varhaisultra saa pikkusen mielen rauhoittumaan. Vaikka maanantaihin on vain neljä päivää niin sekin tuntuu jotenkin ikuisuudelta. Se että viimeeksi ultrassa meille on todettu keskeytynyt keskenmeno ei yhtään ainekaan helpota tätä pelkotilaa jo sinne menemisen tähden. Niin paljon kun tätä lasta on toivottu ja odotettu. Nyt on kulunut kolme vuotta ja neljä kuukautta kun olen jättänyt pillerit pois. Se on pitkä aika se - ainakin minulle.

Eilen illalla nukkumaan mennessä nännit oli todella kipeät/arat. Joka on minusta ihana asia, koska silloin tuntuu kuin olisi joku lupaus siitä että kaikki on tällä hetkellä ainakin kunnossa. Mutta tänä aamuna ei rinnat tuntuneet yhtään kipeiltä ja paniikki alkoi jo nousta. Ravasin jo vessassakin moneen kertaan tarkistamassa ettei vain mitään vuotoa ole tullut, Muutama tunti tuon jälkeen tuntui nännit taas aroilta ja pystyin hetkeksi edes rentoutumaan.

Miksei koulussa opeteta että nainen pelkää kaikkea raskausaikana?!

Tällä hetkellä olen kertonut tästä raskaudesta vain muutamalle sukulaiselleni ja parille kaverille. Ja siihen se saakin jäädä seuraavaksi kuudeksi viikoksi. Ehkä jopa seitsemäksi. Olen sen tyypin ihminen että minun pitää saada puhua tästä kaikesta jollekkin toiselle. Vaikka toinen ei osaisi sanoa juuta eikä jaata asian eteen. Ja toki tämä kirjoittaminen auttaa edes vähän kun saa asiansa sanalliseen muotoon edes jotenkin. Terapiaksihan ne ammatti ihmiset kai tätäkin kutsuvat. Päivä kerrallaan se on vain elettävä ja opittava käsittelemään kaikenlaisia pelkotiloja mitä tämä raskaus saakaan minussa aikaan!